perjantai 26. heinäkuuta 2013

Työmatkailua

Lupailin avata hieman työreissujeni sisältöä. Tässä alkuun vähän miljöitä (taas..) joissa liikun. Pikkuhiljaa saanen koottua tänne linnakkeista laajemmankin paketin.

Kotitoimistoni (ja arkistojen) ohella työympäristöni on usein keltaisten kylttien takana. Vielä toistaiseksi saaristossamme on näitä herkkuja, eli saaria, joiden rantoja ei ole rakennettu täyteen kesämökkejä. Jokunen linnakesaari on vielä sotilasalueena, niin myös tämä suosikkisaareni Örö. Sotilasaluestatus tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että pääsy alueelle on luvanvaraista. Edellisessä bloggauksessa jo laitoinkin linkin mahdollisuudesta päästä Öröseen vielä tänä kesänä. Ensi kesänä käytäntö lienee siis yhä sama, ja vuosi 2015 tuonee tullessaan muutoksia. Millaisia, se jää nähtäväksi.





Sotalippukin liikuskelee entistä harvemmin saaristossamme. Linnakeaikakaudella sotaväen läsnäolo toi turvallisuudentunnetta saaristolaisille. Nettiaikakausi on toki helpottanut elämää monella tavalla, mutta ihmissilmää se ei vaikkapa sitten merialueen valvojana tule ikinä korvaamaan täydellisesti.





Tämä ilmavalvonta sen sijaan toimii vuosi vuodelta paremmin:) 




Sotilassaarten infraakin eilen jo ennätin hieman mainostaa. Yksi osa sitä on hyvä tieverkosto. Venäjän vallan aikana rakennetuilla linnakkeilla on useimmiten mukulakivettyjä katuja. Rakennusaikana nämä olivat paljaita reunasta reunaan, ja toisella laidalla kulki useimmiten kapearaiteinen rautatie. Reheväkasvuinen saaristomme valtaa kovaa vauhtia katuja takaisin itselleen. 





Linnakkeiden tykkipaterit ovat paikoin aika massiivisia rakennelmia. Tässä pitkäsääriselle tykkimiehelle
suunnitellut raput.





Yksi Örön erikoisuuksista on 12-tuumainen patteri. Alla olevassa kuvassa (kuva viime syksyltä) on järeä 12-tuumainen Obuhov-tykki, johon pääsee tutustumaan opastetuilla kierroksilla. 





Järeitä tykkejä kunnostetaan, jotta ne säilyisivät myös tuleville sukupolville. Alla oleva kuva on viime syksyn kunnostusleiriltä. Lähes sadan vuoden ikäiset tykit sekä toisen maailmansodan ajalta peräisin olevat kasematit vaativat ison määrän huolempitoa säilyäkseen myös tuleville sukupolville. Näihin talkoisiin otetaan vapaaehtoisia mukaan :)






Linnake-elämä voi olla rankkaa. Tässä linnakkeen uskollinen taistelija kaikkensa antaneena. 



Reissussa ruokailu on oma lukunsa. Mikään ei voita kesäiltana kunnon grilliateriaa. Itse suosin näitä siirreltäviä grillejä. 




 Millaisia sinun työmatkat ovat?

torstai 25. heinäkuuta 2013

Mistä on pienet linnakesaaret tehty?

Betonista, kivistä, puusta, tiilistä, ratakiskoista; niistä on pienet lakkautetut linnakesaaret tehty.



Örön linnake rakennusaikana 1915/1916. Kuva Pietarin arkistoista.


Suomenlahdelle rakennettiin 1900-luvun alkupuolella mittava linnoitusketju, joka tunnetaan parhaiten nimellä Pietari Suuren Merilinnoitus. Tuonaikainen rakennustyömaa on nyt noussut uudelleen puheenaiheeksi, valitettavasta syystä. Linnakkeet on kutakuinkin lakkautettu, ja mittava kiinteistö- ja maa-aluemassa pääosin toimivine infroineen ja etenkin huikeine kulttuurihistoria- ja luontoarvoineen hakee uutta elämää.

Tällä hetkellä omistajatahoja on useita: Senaatti-kiinteistöt ja Metsähallitus ovat ne kaksi näkyvintä ja tunnetuinta. Osa linnakkeista on jo löytänyt itselleen uuden elämän, osa pienemmistä puolestaan on haipunut jo unholaan. Paljon on vielä jäljellä ja pelastettavissa tulevillekin sukupolville. Keskeisin ongelma kehittämistyössä ja tätä kautta uuden luomisessa on niinkin vanha keksintö kuin raha. Keisarin kassa oli aikanaan pohjaton kun linnakeketju rakennettiin. Suomen valtiolla tilanne on toinen. Tahtotila taasen - siihen saattaa olla parikin näkemystä.

Useimmiten linnakkeet yhdistetään yhä puolustusvoimien omaisuudeksi, mutta todellisuudessa he toimivat alueilla enää vain vuokralla. Valtio, anteeksi puolustusvoimat, maksavat vuokraa valtiolle, anteeksi siis Senaatille. Osin myös Metsähallitukselle. Tilanne on outo, ainakin maallikon mielestä. Minua tässä kiinnostaa eniten se, että linnakkeet säilyvät. Melko sama kuka ne omistaa, mutta meillä ei kansakuntana ole varaa menettää näin suurta osaa kulttuuriperinnöstämme. Ainakaan rahan takia.

Mitä näissä sitten olisi säilytettäväksi asti? No se historia, eletty elämä, miljööt, muistot, tilanteet, paikat, rakennukset, linnoitteet ja koko mennyt linnake-elämä! Olen kieltämättä aika paatunut "linnakefriikki", mutta ajatuksilleni ei ole juurikaan tullut soraääniä. Kaikkea emme pysty pelastamaan tai suojelemaan, eikä se ole tarkoituskaan, mutta osan pystymme, ja niin meidän pitää tehdäkin!




Örön 12 tuuman patterin ykkösjaoksen ykköstykki noin vuonna 1925. 



Täällä lännessä upein linnakekokonaisuus on ehdottomasti Örö. Linnake täyttää muutaman vuoden kuluttua pyöreät 100 vuotta, ja vetreällä vanhuksella on juuri murrosikä meneillään. Ei toki ensimmäinen sellainen, jo lähes vastasyntyneenä se siirtyi venäläisiltä suomalaisille, ja katsonkin tuon olleen ensimmäisen suuren muutoksen. Ja kait se ihan ensimmäinen muutos oli 1910-luvun alussa, kun aiemmin laidunmaana toiminut saari hakattiin puustosta lähes paljaaksi, ja sinne rakennettiin linnake teineen, laitureineen, rakennuksineen, rautateineen ja tykkipattereineeen. Toinen murros suomalaisten aikana oli 1920-luvun alussa kun linnakketoiminta käynnistyi. Kolmas oli sotavuodet. Neljäs sotien jälkeinen aika. Viides linnakkeen alasajo. Kuudes taitaa nyt siis olla menossa. Toivottavasti linnakkeet ovat hyvin läheistä sukua kissoille, sillä tämän myötä niillä olisi jäljellä vielä ainakin jokunen elämä.





Rakennukset ovat etenkin ulkopuolelta kohtuullisen hyvässä kunnossa. Kuvassa kuuden tuuman kasarmi. 



Tämä sisäänkäynti lienee saarella palvelleille tunnetuin ja kaivatuin, eli kuvassa on kahdentoista tuuman kasarmilla olevan ruokalan ovi. 




Linnakkeen kulkuyhteydet hoituivat osin kapearaiteista rautatietä pitkin. Kapearaiteinen oli tehty ammuskuljetuksia varten, mutta Örössä radalla kulki myös "Örö Express"-niminen vaunu. Hevosvoima (yksikössä, kyllä) näky kuvan oikeassa reunassa. 

Örö on vielä pari kesää suljettu saari, jonne ei ilman lupia ole mahdollisuutta nousta maihin. Neljä Kemiönsaarella toimivaa matkailuyrittäjää järjestää saarelle opastettuja retkiä, ja ne ovatkin mainio tapa tutustua Öröseen. Tänäkin kesänä ehtii vielä: lisätietoja tästä. Tulevaisuudessa avoimuudesta tai sujettuna pysymisestä olemme kaikki vielä vasta kuulolla. Pidetään peukkuja, että edessä on loistava tulevaisuus!

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Työmaisemia

Jottei tässä nyt tule edellisen postauksen jäljiltä lomattomuudestani ylenpalttisesti sääliä , niin tässä pieni kuvakooste siitä, miksi oikeasti viihdyn töissä :)

Kuvat ovat aiemmilta reissuiltani Öröstä.

 Ehdoton suosikkisaareni on Örö. Tässä saaren länsirantaa, jossa vallitsevana kasvina lienee rantakaali. 


Eteläkärjen kuuden tuuman patterin suojamuuria. Aika alkaa olla näiden suurin uhka. Tämän puitteissa on juuri käynnistynyt hanke, joka liikuttaa minua koko syksyn :) 


Linnakesaaret eivät suinkaan ole pelkkää betonia ja kiveä. 

 Ilta-auringon värjäämät kalliot ja taustalla siintää Bengtskär. 


Kesälämpöiset kalliot ovat melkoisen houkuttelevia. 


Venäjän vallan aikana rakennetuille linnakkeille tehtiin usein mukulakivettyjä tykkiteitä. Aikanaan näillä oli myös kapearaiteinen rautatie helpottamassa raskaan asekaluston siirtoa, mutta kiskot on poistettu jo kaikkialta. Pieniä pätkiä saattaa yhä löytyä. 
Ei kait näihinkään ikinä kyllästy. 

Pöllömmissäkin maisemissa ehkä kestäisi työntekoa.

Melkein lomalla vai melkein töissä

Huh, kesällä melkein kaikki pitävät lomaa. Yrittäjänä siihen ei juurikaan ole mahdollisuuksia, ainakaan siis taloudelliseti tarkasteltuna. Suomi Areenalla nostettiin esiin kysymys lomarahojen poistosta. Sen suuremmin tuohon kantaa ottamatta, omapahan on valintani että työskentelen yrittäjänä. On tässä vapauksia ihan eri lailla kuin palkkatyöläisenä, toki hiukan riskejäkin. Mutta elämähän on aina tasapainottelua.

Ja jos pitää työstään yhtä paljon kuin minä, niin lomaa ei niin kauheasti tarvitakaan. Olen nyt jokusen vuoden ajan tehnyt kesällä ikäänkuin puolikkaita päiviä, ja luistanut työhuoneelta aina kun omatunto suinkin on antanut siihen luvan. Siksi laskenkin, että olen vain puoliksi töissä. Aurinkoisina päivinä taasen olen puoliksi lomalla :) Ja vakavasti harkitsen, josko elokuussa pitäisin ihan oikeaa lomaa!

Heinäkuun loppu tuo minulle henkistä tasapainoa. Suurin osa suomalaisista alkaa palailla lomilta työpaikoilleen. Tämä tuntuu tasa-arvoiselta:)  Ja kieltämättä helpottaa hippusen omaa työntekoa, kun ihmisiä alkaa taasen saada kiinni työasioissa!


Yrittäjän loma on vähän kuin veteen piirretty viiva. 


Yrittäjänä minulla on toki se etu, että voin rytmittää oman työni miten haluan. Se on totta, mutta reunaehtona on, että työ pitää silti tehdä. Dead-linet ovat minusta tätä varten (ja ne ylipitkät päivät, jotka jatkuvat aamuyöhön asti...). Rakastan luonnostella aikajanoja eri urakoista ja sulloa kalenteriini mitä ihmeellisimpiä määräaikoja.

Heinäkuu on tänä vuonna mennyt taasen enemmän täällä konttuurissa kuin ulkosalla, mutta nyt vihdoinkin pääsen taas merelle ja saaristoon! Josko se toisi mukanaan vähän ahkerampaa bloggaamistakin! Tämä työhuone kun ei ole maailman viehkein postausaihe. Tällä hetkellä työhuoneeni on totaalisessa kaaoksessa ja odottaa remppaa. Joka siis on jumissa suunnittelun asteella. Apua!!



Työhuonehankintoja: valkoinen tylsä karttalaatikosto saa ennen käyttöönottoaan uuden värin pintaan. Ja kappas, siitä taitaakin tulla...hmmmm... :) 

Nyt pitää mennä kaivamaan termari ja muut tärkeät jutut kaappien kätköistä, ja alkaa valmistautua taas niihin parhaisiin työpäiviin! Onneksi uusi urakka on laaja ja kestää koko syksyn,eli raitis meri-ilma, tulossa ollaan!


Tossut on rasvattu ja reppu pakattu, kenttäkeikat ovat vaan niiiin parhaita työpäiviä! 







lauantai 13. heinäkuuta 2013

Hangottelua

Kun tekee siistiä sisätyötä, niin eipä siinä ole paljoa kirjoiteltavaa blogin puolelle. Olen siis ainakin yrittänyt saada taas muutamaa kirjallista urakkaa hippusen valmiimmaksi. Menestys on ollut, hmmm... vaihtelevaa. Osasyy lienee kesäisillä ilmoilla. Onneksi asioilla on dead-line, se saa kummasti työinnostuksen puhkeamaan kukkaan!

Pääsin eilen livahtamaan kirjoituspöydän äärestä Hankoon. Kaupunki on yksi oman kesäni ehdottomista must-paikoista, siellä vaan on niiiiin kesäistä, ihanaa, leppoisaa ja kaunista.


Hangossa historiaa on joka puolella. Tässä muistoja kiveen hakattuna.


Uuteen satamaan oli jätetti ripaus vanhaa.


Talvi saattaa tulla rannikolle äkisti. Joku oli varautunut siihenkin.


Satama pullisteli veneitä.


Tämä lienee hankolainen erikoisuus: lokkikuiskaaja. Luulin ensin tilataideteokseksi kun hahmo oli liikkumatta viitisen minuuttia. Lopulta liikutti kättään, jolloin huomasin että olikin oikeasti ihminen. Lokit eivät välittäneet miehen liikkeistä, lienevät sen verran kamuja keskenään.


Taustalla Russarö, siitä joskus ihan oma postaus. Nyt tyydyn vain huokailemaan ihanan linnake- ja majakkasaaren siluettia.



Majakkaseuran ihanien talkoolaisten kunnostuksen pauloissa oleva Gustavsvärnin saaren loisto on juuri saanut uuden maalin pintaansa. Toisin kuin saarella sijaitsevan sumusireeninhoitajan talon kunnostuksesta, tästä loiston maalauksesta vastaa Liikennevirasto. Eli juurikin se sama, joka on niittänyt kyseenalaista mainetta tekemällä tarkastuksia majakoihin. Ollaan optimisteja ja luotetaan, että suljetut majakat ovat taas pian avoimia.


Eräs Hangon tunnetuimmista tekijöistä ovat sikäläiset ihanat pitsihuvilat. Niitä on yhä jäljellä huima määrä.


Hangon Casinon tuntevat kaikki. (kuva on viime vuodelta)


Casinon kallioita.



Casinon rantaa.


Hangossa riittää myös hiekkarantoja.


Meren rannalla ei voi kuin todeta, että täällä hymyillään kuin Hangon keksi!