lauantai 8. helmikuuta 2014

Ulkona syömässä

Perjantain (siis eilisen) kunniaksi minut vietiin ulos syömään. Slurps! 


Matka kulki halki Kurjenrahkan kansallispuiston. Viehkeä puisto. Jos siis liikkuisi päivänvalossa. Illalla maisemat jäi arvailuksi. Uskoisin, että kansallispuistoissa on hieno luonto :)  Käytössä matkalla toki oli otsalamppu, joka kuvanottoajan oli sammutettuna. Tässä maisemia: 


Ruokapaikkamme oli ihan huima! Laavu keskellä varsinais-suomalaista metsää! 


Avokeittiö on päivän sana! Näin oli myös meidän kohteessamme. 


Pääsin taas harjoittelemaan kameran käyttöä. 


Ruokapaikka oli myös siitä mahtava, että sinne voi jäädä yöksi. Näin mekin teimme. Moneenko suomalaiseen ravintolaan saa jäädä yöpymään? Lähinnä niihin, joissa onnistut sammumaan ilman ettei henkilökunta löydä sinua ennen aamua. 

Odottelin itse asiassa koko yön, jotta olisin kuullut edes suden ulvontaa, mutta turha toivo. Muutoinkin eläinmaailma oli aika poissaolevaa. Ainut sarvipää ilmestyi illan kuluessa nuotioon! 


Aamun tullen alkanut räntäsadekaan ei lannistanut tunnelmaa. Pukeutumiskysymys. Ja asennekin kait auttaa. Aamulla olisi voinut ottaa päivänvalokuvia puistosta, mutta hei, kaikki ovat nähneet räntäsateen! 

 Pienimuotoiset varustesulkeiset taitaa olla kyllä täällä edessä. Ensi kerralla (talviaikaan) otan ainakin extrasukat ja talvimakuupussin mukaan, vaikken nyt varsinaisesti palellut tälläkään reissulla. 

Missä ihmeen vaiheessa olen unohtanut kuinka mahtavia kansallispuistoja meillä onkaan! Tämä reissu pitää ottaa pian uusiksi! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti