sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Huolenpitoa ja rapsutusta

Inventoimme taannoin Saaristomeren linnakkeiden "hylätyt" tykit, eli ne, jotka on poistettu käytöstä ja valtaosin myös de-aktivoitu. 

Tykit ja tykkiasemat edustavat elettyä elämää, elämänmuotoa, kulttuuri-, sota ja asehistoriaa, maanpuolustusta, maisemaa ja paljoa muuta. Osa tykkiasemista on suojelukohteita. Ja suuri osa kaipaa nyt ja tulevaisuudessa hellää huolenpitoa ja rapsutusta. Siis tykit ja asemat :) 

Aiheen tiimoilta on maaliskuun lopulla luvassa seminaari täällä Turussa. Sen ohjelma ja ilmoittautumistiedot löytyvät tämän postauksen lopusta. Tervetuloa kaikki asiasta kiinnostuneet! 

Olemme rakentamassa toimintamallia, jolla saisimme tykkiasemat niiden arvolle kuuluvaan kuntoon. Osa asemista on hyvässä kunnossa, mutta jokunen taas - voi voi. Sodat ne kyllä kestivät, mutta jatkuva ilkivalta ja paikoin myös hylätyksi tuleminen on ottanut koville. Tilanne ei ole kuitenkaan toivoton, vaan nyt on tuhannen taalan paikka saada asemia kuntoon ja päästä itse mukaan merelliseen toimijajoukkoon. 

152/50-T Örössä. 

152/45-C Krokössä. Kaipaa harjaa ja vähän muutakin. Tänne on jatkuvasti yritetty päästä sisään ja luukut ovat melko vääntyneitä. 


"Maanpuolustushenkinen kesämökki" eli 152/50-T Jungfruskärissä. Päivä paistaa katosta ja seinästä sisään, ja ihanaiset kävijät ovat käyttäneet asemaa käymälänä. 


Ja se mainitsemani seminaari (huomioittehan ennakkoilmoittautumisen!): 



SAARISTOMEREN TYKKIASEMIEN TULEVAISUUS

Vähä-Heikkilän Jarkka-salissa la 29.3.2014, Rykmentintie 15, 20810 Turku

Seminaari toteutetaan Turun Rannikkotykistörykmentin Perinneyhdistyksen ja Arkipelagia-seuran yhteistyönä. Seminaarissa esitellään Saaristomerellä ja Selkämerellä sijaitsevat 6” tykkipatterit ja pohditaan mahdollisuuksia niiden kunnostamiseen ja saattamiseen sellaiseen kuntoon, että ne ovat turvallisia, siistejä ja ympäristöön sopivia. Samalla pohditaan, miten hyödynnetään näiden asehistoriallisten helmien käyttöarvo matkailun kehittämisessä. Oma haaste on taata tämän työn jatkuvuus. Tykkiasemat edustavat ase- ja sotahistoriaa, alasajettua elämänmuotoa ja aselajia sekä nykyistä saaristoamme.

Toivomme, että tämä haaste kokoaa asiasta kiinnostuneet seminaariimme.

Sitova ilmoittautuminen sähköpostitse arkipelagia@gmail.com tai 040-588 4231(Johanna Pakola) 23.3. mennessä. Ilmoittautumisen yhteydessä kerrothan mahdolliset ruoka-aineallergiat. Osallistumismaksu on 10 euroa, joka maksetaan paikan päällä ilmoittautumisen yhteydessä käteisellä (varaathan tasarahan). Osallistumismaksu kattaa seminaarin, aamukahvin ja lounaan.

Seminaarin ohjelma:
8.30-9.00           Ilmoittautuminen ja aamukahvi
9.00-9.10           Seminaarin avaus                                                                                
    -Aamupäivän puheenjohtaja Johanna Pakola, Turrtr py
                          -Salla-Maria Alanen, Arkipelagia-seura
                          -Saariston käyttäjän näkemys, lääkintöneuvos ja luontokuvaaja Sakari Alhopuro
9.10.-9.25         6” tykin yleisesittely                                               kapteeni evp Tauno Setälä, Selkämeren                                                                                                       rt-kilta ry
9.25-10.15        Saaristomeren tykkiasemat                                    Johanna Pakola Turrtr py
10.15-10.30      Metsähallituksen puheenvuoro                               Metsähallitus
10.30-10.45      Merivoimien puheenvuoro                                     Merivoimat
10.45-10.55      Tykkien hoito, Kuuskajaskarin malli                      Tauno Setälä, Selkämeren rtkilta ry
10.55-11.05      Alskärin tykkien kunnostus ja hoito                        Pekka Mattila, Forum Marinum
11.05-11.15      Örön 12-tuumaisten kunnostushanke                     Pentti Sillanpää, Arma Aboa
11.15-12.15      Lounas Sotilaskodissa
12.15-12.40      Mpk:n meripuolustuspiiri –
    merellinen toimija                                                   Tapio Hirvonen, Meripuolustuspiiri
12.40-13.00      Ohjausmalli toiminnan kehittämiseksi                       komentaja evp Sakari Kinnarinen
13.00-14.00      Otetaanko haaste vastaan?
                         Keskustelua ja ajatuksia                                       Puheenjohtajat

14.00                  Seminaari päättyy                                                                                                                                                                      





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti