Puutetta valosta - ja ajasta

Joulukuussa on tullut vietettyä aikaa koneella enemmän kuin laki sallii. Toki olihan tässä pieni tauko joulun alla, mutta se ei edesauttanut kirjoitusurakoiden etenemistä sen paremmin kuin ei toiminut virkistävänä taukonakaan.  

Päivittäinen ulkoiluni suuntautuu pääasiassa lähimetsiin.  Merestä ja saaristosta voi nyt vain haaveilla, toki ovathan ne tuossa ulottuvilla, mutta päivänvalon aika kuluu - missäpä muualla kuin työkoneella!  Vuosikin vaihtuu työkoneen ääressä, mutta onneksi urakat ovat huisin kiinnostavia ja haasteellisia. Täältä suunnalta tärähtää ensi vuoden aikana lukemista ainakin kolmien eri kansien väliin, eli siinä syy miksi olen juurtunut tähän koneen äärelle. Taidan olla vähän pöpinä työhöni. Se lienee hyvä asia... ?? Onhan ... :) 

Uudenvuodenlupauksia en oikein harrasta. Miksi säästää hyvien tavoitteiden asettamista johonkin tiettyyn ajankohtaan (ja enemmistö meistä lupailee itselleen nousuhumalassa asioita joita ei takuulla selvin päin pitäisi mahdollisina, eli useimmiten tavoite tuhoutuu jo epärealistisiin odotuksiin). Eikö asioita/tavoitteita/haasteita voisi luvata itselleen juuri silloin kun tavoite kirkastuu? Jos jotain nyt pitäisi kuitenkin lupailla, niin ehkä yritän opetella ensi vuoden aikana kuvaamaan paremmin. 

Tämän vuodenajan kuvat harmaiden ilmojen ja pitkien työpäivien myötä ovat vähän vähissä, ja lähilenkkini maisemissa vilahtelee lähinnä paikalleen unohtuneet kasvihuoneet. Ne ovat täällä jo vilahtaneetkin, joten kaivelin kuvaksi toisen version taannoisesta Heponiemen loiston kuvasta (joka päätyi joulukorttikuvakseni tänä vuonna). Sen myötä loistavaa alkavaa vuotta! 

Rakas joulupukki

Hyvä parahin pukki. Tiedän jo minäkin, mitä ikänäöllä tarkoitetaan. Saatika sinun kohdallasi, sillä lienet minua ainakin muutaman vuosisadan vuoden iäkkäämpi (muistaakseni olit jo minun lapsuudessani aikuinen, eräänä jouluna jopa erehdyttävän paljon naapurin Tauno-sedän oloinen).

Kilttinä tyttönä toivoin tuossa joulukuun alkupuolella, että ehtisit porosi kanssa käymään täälläkin päin. Ajatuksenani oli, että jos et aattona kaikilta kiireitäsi ennätä, niin sitten vaikka hieman aiemminkin sopisi - minä kyllä joustan näissä asioissa! Toive toteutui muutamaa päivää ennen joulua - yhdellä pienellä muutoksella: luit ilmeisesti sanan poro sanaksi noro.

Positiivista tässä (kait...??) on se, että paasto ja tehodieetti tuli aloiteltua jo päiviä ennen joulua, saatikka uuttavuotta joka on se varsinainen laihisstarttien el'dorado.

Ja jotta joulun alla ajankäyttöni olisi ollut tehokasta, ajatuksenani oli sekä siivota että kokkailla vasta paria päivää ennen joulua. Josko tästäkin oli näin jälkikäteen hyötyä - ei tullut turhaan tehtyä ruokia jotka olisi jäänyt syömättä. Olisi toki ollut kivampi sairastaa siivotussa asunnossa. Mutta pukki hyvä, tämä EI MISSÄÄN NIMESSÄ ole toive, sillä muutoin kuitenkin lähetät kotisiivoojan ja sitten uuden noroviruksen :(

Joten sovitaanko jo nyt, että ensi vuonna voit tulla ihan vaan vaikka kävellen käymään. Ettei taas tule sekaannuksia noiden aakkosten kanssa. Ja toinenkin toive olisi... kävisitkö ihan kaiken varalta näöntarkastuksessa ??

Katse itään päin

Tämä on nyt mennyt muinaiskuvapainotteiseksi, ja sama tahti jatkuu yhä edelleen. 

Useimmat linnakkeistamme sijaitsevat saarilla, joissa ei ole ollut siviiliasutusta. Mukaan mahtuu kuitenkin jonkin verran poikkeuksiakin. Utö lienee näistä se tunnetuin, eli saarella oli asuttu jo pitkään ennen kuin venäläiset keksivät askarrella sinne linnakkeen. 

Itäisellä Suomenlahdella, jossa rannikkotykistö oli monessa rähinässä mukana, yksi aktiivisesti käytetty siviilien asuttama tukeutumispaikka oli upea ja idyllinen saaristokylä: Haapasaari! Kylä lienee tässä yhteydessä vähän suppea määritelmä, sillä Haapasaari oli oma kuntansa vuoteen 1974 asti. Toki kuntaan kuului lukuisia muitakin saaria. Lisämeriittiä  Rannikkotykistökunnaksi tulee vielä Rankin suunnalta, joka oli nelisenkymmentä vuotta osa Haapasaaren kuntaa.

Huonosti ei sijoitu Korppookaan, jossa oli samaan aikaan linnake Alskärissä, Utössä, Bokullassa ja Gyltössä. Houtskarikaan ei kalpene pahasti tässä listauksessa: Lökholm (alias Havträsk), Berghamn ja Jungfruskär. Tässä vaiheessa joku ympyröi Helsingin, sillä siellä linnakkeita oli vaikka muille jakaa (kuten nyt on siis käynytkin: omistuspohja on tänä päivänä aika laaja). Mutta jos mitataan linnaketiheyttä per kunta asukasmäärään suhteutettuna, ei Helsinki tällä kertaa pokkaa ykköspaikkaa.   

Jos taasen tarkastellaan tänä päivänä eri kunnissa toimivia linnakkeita, näyttää rannikkotykistön sydänkäyrä pelkkää viivaa. Ei anneta sen lannistaa, vaan pidetään perinteitä yllä !

Ja jos tarkastellaan asiaa kuntatasolla, niin linnakkeiden ohella kunnatkin ovat kadonneet.
Paitsi Helsinki. Ainakin toistaiseksi se on yhä tallella :)  

Haapasaari silloin muinoin, kuvat on  otettu abouttiarallaa 1940-luvun alkupuolelta. Vanhan herran albumissa ei näille ollut merkittynä minkäännäköistä vuosilukua. Alempi kuva on ottetu ylemmässä kuvassa näkyvästä puokista (rakennettu 1862).

Annie mestariampuja

Eilisen Arma Aboa-juhlan jälkimainingeissa kuvaksi sopinee Russarössä 1930-luvulla otettu kuva. Historiallinen ase tässäkin kyseessä.

Voi noita linnakkeiden naisia! Mihin kaikkeen he ovatkaan taipuneet! 

Sen pidemmittä kuvateksteittä: ulkoistettu lähipuolustus :) 

Kuuden tuuman kanuuna

Tänään päivän kuvan aihe valikoitui taasen löyhällä aasinsillalla. Meri, rannikkotykistö ja merkkipäivä. Meri ympäröi tätäkin linnaketta joka suunnalta. Ja linnake on tietenkin Katanpää, tai oikeammin tässä vaiheessa vielä Lypertö. Katanpää-nimi vakiintui vasta 1950-luvulla, tämä kuva on 1930-luvun lopulta. 

Kuvan tykki on 152/35 MK, kuva on nykyisin tyhjänä olevasta kakkosasemasta linnakkeen isolla patterilla. 

Ja se merkkipäivä - Arma Aboa juhlii tänään 40-vuotista taivaltaan. Mikäpä muu sopisi asehistoriallisen seuran merkkipäivän kuvaksi kuin vanha rannikkotykki. Arma Aboa osallistuu aktiivisesti myös Örön 12-tuumaisten museotykkien kunnostukseen, siitä lämmin kiitos heille. Ja tuo lienee syynä sille, että seuraan kuulumattomana minäkin päädyn illalla juhlimaan asehistoriallista merkkipaalua :) Museoaseteemainen skål taitaa siis tempaista mukaansa illemmalla!

Erilainen joulunalusaika

Kaupungilla (ja varmaan muuallakin) alkaa jo olla joulukiirettä niin, ettei siltä välty kukaan.Jos ei muuten, niin joutuu ainakin sivustaseuraajaksi. Aina joulunalusaika ei ole ollut kiireistä jouluvalmistelujen vuoksi, mutta mukaan on päätynyt - halusi tai ei. Nämä erilaiset joulunaluskiireet jäivät taas mieleen kun selailin vanhoja muistiinpanojani. Yksi ikuisuusprojekti, joka minulla on työn alla, on saattaa erään everstiluutnantin jäämistön päiväkirjat kirjamuotoon. Urakkaa on aika paljon, sillä noita pikkuisia mustia vahakantisia päiväkirjoja on peräti kaksi matkalaukullista! Kirjoittelen niitä hissukseen ja pikkuhiljaa teen niistä ainakin yhden kirjan. Haastetta tässä riittää, sillä toisaalta haluaisin saada kaikki päiväkirjat julkaistuksi, toisaalta taas pitänee karsia aika rajusti. Nämä ovat vain niiiiiin herkullisia päiväkirjoja!  Kuvia on päiväkirjoihin verrattuna suunnilleen saman verran, joten ensi syksyn myyntiin tämä ei nyt vielä(kään) tule. Mutta josko sitten jo seuraavaksi syksyksi lopultakin! 

Kyseinen herra oli melko persoonallinen tapaus. Useimmiten päiväkirjamerkinnät olivat vain muutaman rivin pituisia. Niissä on aina mm. päivän aikana kulutetut rahat, juodut viinat, hiihdetyt kilometrit, junien myöhässäoloajat ja ajetut kilometrit sekä paljon muuta nippelitietoa. Tämä 72 vuoden takainen joulukuun 13. päivä on aikaansaanut poikkeuksellisen pitkän kirjoituksen. Siitä heijastuu hyvin arkinen tilanne Seivästön linnakkeella ja myös päiväkirjojen kirjoittajan tuskastuminen ylennykseen, jota ei vain kuulu. Tulihan se sitten lopulta, mutta kyllä sitä odotettiinkin. 

Päivän joulukalenterin luukku, ollos hyvät: 

13.12.41.

Heti aamiaisen jälkeen autolla Puumalaan ja Toniin. Mennessä kävin lievästi ojassa. Paluu matkalla S-ön lkeen kohdalla paukahti kuin kiv. laukaus. Jäähdyttäjän kansi kätki täyden roihun. Lunta lujasti koneeseen ja tuli sammui. Ajotottumusta n. 40 km lisää. Saunassa käynti. Lelu pahoinvoipa. Lehdestä tehtiin ev. luutn. ja Lepästä ja Auvisesta majuri. Taasen meni nippu nuorempia ohi. Majuri on äijä kuin äijä, oli sitten vaikka vain kiertokoulun käynyt ja lisäksi jonkun alku-upseerikoulun. Illalla lenteli tähtiä jopa pareittain. Revontulet loimusivat. Desantteja takaa-ajavia partioita odotettiin kovasti. Vasta hieman yli 21 tuli soitto. Partio oli palannut mukanaan kaksi desanttia ja kolme oli ammuttu. Kuulustelin vankeja aina klo 1:een yöllä. Partion johtaja ja tulkki Kyllönen oli ammuttu. Olivat startanneet Pietarista ja lentäneet n. 40 minuuttia. 2-moottorinen kone. Molemmat ensi kertaa lentämässä. Koneessa kaksi viinaryyppyä ja niskasta työnnettiin ulos. Puvut siniset toppatakit, vilttitossut, mustat karvalakit. 19-vuotias radisti oli avomielinen m.m. kertoi, että lähiaikoina tulee lähetettäväksi jotain rajan lähellä olevaa tehdasta (messinki?) tuhoamaan 100-150 desanttia. Hän kertoi lähetys- ja vastaanotto-aaltopituudet ja miten kierolla tavalla selvitetään eri päivinä voimassa-oleva tunnus. Radiokone & paperit oli poltettu. Päällikön kartta oli hukkunut. Matkan piti kestää 10 päivää. Tavoitteena oli Jäppilän l-kenttä. Koneesta oli aluksi viskattu Urin länsipuolelta toinen 5-miehen ryhmä Säkkijärvelle. Nämä tulivat Karjalaisten kylästä koilliseen Tarkkalan järven rannalle. Mukana tuli eri varjolla alas 5 paria suksia. Aseita oli yksi kp, yksi kivääri ja kolme nagania. Räj. ainetta, nalleja ja tulilankaa oli repussa. Muonaa oli 10:si päiväksi. Partio tavoitti ryssät Halolan järven itärannalla olevalla Suurisuolla. Syntyi kiivas laukausten vaihto. Tulos kuten edelläkerrottu. Kantoliinoina oli kaikilla laskuvarjoista leikattua kangasta. Pietarissa on kuulemma erittäin kurjat olot. Päivässä 125 gr leipää ja vettä. 

Huijari

Selailin kesäisiä kuvia, ja alla oleva räpsy tupsahti vastaan. Ilmiselvä huijari! Muistaakseni joululaulussa lauletaan armon valkokyyhkystä eikä suinkaan lokista; tämä tyyppi yrittää kyllä kovasti matkia. 

Ikuisuusprojektina oleva kuvien järjestäminen ja turhien poistaminen on meneillään. Uskoisin, että valmista alkaa olla tällä tahdilla varmaankin jo tuossa 2040-luvulla. Onko jollakulla ihan aikuisten oikeasti digikuvat hallussa selkeästi, järjestelmällisesti, avainsanoilla varustettuna ja riittävän moneen paikkaan varmuuskopioituna ?? Ja ne turhat otokset poistettuna ?? 

Kuva on otettu noin puoli vuotta sitten, eli enää ei tarvitse odotella kauaakaan jotta meri on taas ilman pilkkihaalareita kuljettavassa kunnossa :) 

Evakkoretkellä

Rivitaloasumisessa on puolensa. Hyvät ja huonot. Jos toisessa päässä taloa tehtävän remontin seurauksena pauketta ja poraamista kuuluu reilu kaksi kuukautta päivittäin, alkaa heikkohermoisilla jo hippusen pinna kiristyä. Niinpä tänään piti lähteä evakkoretkelle saaristoon. Josko naapuri saa tällä välin jo edes ne naulat taottua, voipi sitten seuraavat kaksi kuukautta naputella niitä pitkin seiniä. 

Evakkoretki oli saldoltaan erinomainen! Saaliina hyviä kuvia ja haastattelu yhteen tulevaan kirjaan. Talvisessa saaristossa ei niin kauheasti ole ihmisiä liikkeellä, mutta kuinkas ollakaan; törmäsin eräällä hylätyllä laiturilla vanhaan herraan, joka alkoi jutella kanssani. Siinä kaksi tuppisuuta vaihtoi  kuulumisia :) Ja turinoinnin lomassa ilmeni, että hän on merimies, kiertänyt maailman meriä vuosikymmeniä ja ollut aikanaan varusmiehenä rannikkotykistössä. Tässä vaiheessa olikin peli menetetty kohdaltani ja aikataulu (jos sitä edes oli ollutkaan) petti. Eihän siinä auttanut muu kuin päristellä lossilla toispual Ströömiä ja hörppiä Vartsalan vanhalla koululla pari maittavaa kaffekupillista ja kysellä herralta paljon lisää varusmiesmuistoja! 

Jos kaipaatte sununtaiajelukohdetta, suosittelen lämmöllä Vartsalan vanhaa koulua. Ihan huima paikka! Superhyvää kahvia, jättikokoisia suklaakakun paloja (joihin en sortunut) ja mieletön määrä jouluaiheista sisustustavaraa! 

Kuvaaminen jäi vähän kesken, mutta jotain sentään tarttui linssiin tänäänkin. 

Heponiemen loisto Laupusissa.

Niin, yksi hyvä puoli (monien  muiden ohessa) rivitaloasumisessa: jos naapuri ei olisi tehnyt remppaa, olisi evakkoretki jäänyt toteutumatta ja haastattelu sekä kuvat ottamatta. 

Majakat taipuvat moneksi

Näin itsenäisyyspäivän jälkimainingeissa lienee hyvä hetki nostaa esille myös naisten osuutta sotavuosina. Kotirintaman ohella naiset toimivat monissa tehtävissä jopa rintamaolosuhteissa, myös saaristossa. Kuvassa utöläislotta on tähystyspaikallaan Utön majakan huipulla. Majakka toimi sotavuosina ilmavalvonta- ja meritähystyspaikkana. Samoin rauhan aikana moni varusmies vietti happirikkaita hetkiä samaisen majakan huipulla, kunnes nykyinen (jo toimettomaksi jäänyt) merivalvontatorni valmistui.

Juhlan paikka

Tämän päivän kuvan myötä lähetän onnittelut parhaillaan 80-vuotispäiviään juhlivalle Rannikkoupseeriyhdistykselle. Huiman hienon aselajin kunniakkaat perinteet ja yhteishenki ovat hyvässä hoidossa heidän kauttaan. 

Kuva on Utöstä 1950-luvulta. Ennen nykyisen hotellialueen (jossa kasarmi sijaitsi 1970-luvun lopulta alkaen) rakentamista linnake oli kirjaimellisestikin keskellä kylää. Niinpä saaren asukkaat saattoivat halutessaan seurata kaikenlaiset äksiisit ja katselmukset helposti vaikkapa omasta kodistaan. Tätä katselmusta tarkkaillaan muun muassa kellarin (vasemmalla reunalla) ja hitsaamon katonharjalta (jossa siis kuvaaja). Oikeassa reunassa taustalla näkyvä avoimen oven parakki toimi sotilaskotina. Nykyään sen tilalla on paritalo. 

Itäisellä maalla

Käyn aina silloin tällöin itäisen naapurin mailla. Useimmiten siellä ollessani löydän itseni joltakin linnakkelta. Tai jos en linnakkeelta, niin sitten olen arkistoreissulla. Kronstadt on eräs usein toistuva käyntikohde, se sijaitsee Pietarin edustalla ja on nykyään ihan kaikelle kansalle avoin. Vuosi-pari sitten jopa ikuisuusprojektina ollut Pietarin patotie lopultakin valmistui ja nyt Pietarin pääsee halutessaan kiertämään ennen sinne päätymistään. Oikomatkalla on hyvä mahdollisuus tehdä kaupunkikierros Kronstadtissa. 

Yhdellä reissulla livahdin Kronstadin satamaan, siihen ei-niin-avointenoviensatamaan. Aikani kuvasin paikallisia maisemia ja majakoita, kunnes jostakin alkoi kuulua dieselkoneen jyskettä. Mitään ei näkynyt merellä, joten jatkoin kuvaamista ja ajattelin että kyllä se äänen lähde pian ilmestyy näkyviin. Odotin lähinnä jotakin hinaajaa tai vastaavaa.  

Kronstadtin edustalla on lähes kaksikymmentä muinaista linnaketta. Osa jäi patotien alle, osa on yhä olemassa joskin autiona. Moni linnakkeista on näitä miniatyyrimaailmoja. 

Mutta se dieselkoneen ääni... se vaan jatkui ja läheni. Ja tulipa sen aiheuttajakin sitten esiin. 

Ääni oli peräisin Venäjän Itämerenlaivaston sukellusveneestä. Ja tämän kuvan ottamisen jälkeen tutustuin pikaisesti myös paikallisiin vartiossa olleisiin sotilaisiin ...    

Loppu hyvin kaikki hyvin, eli sain pitää kuvani. Ja vaikeaa arvata minne seuraavalla reissullani Kronstadtissa  taasen suunnistin :) 

Joulukalenteri

Joulukuun kolmas

Koska monessa blogissa on joulukuun kunniaksi joulukalenteri, päätin toteuttaa samaa ajatusta täälläkin. 

Eikä liene yllätys, että joka päivälle on siis luvassa meriaiheinen kuva :) 

Tuleeko joka päivä uusi luukku jouluun asti jää nähtäväksi, mutta ainakin lähes joka päivä. 

Kuvan saari on monelle tuttu. Ei ehkä tuossa muodossaan, sillä suuri osa kuvanottohetken, 1920-luvun rakennuksista ja rakenteista on jo kadonnut maisemasta. Majakka sen sijaan on yhä pystyssä. Kuva on siis Harmajalta. Ei ole ollenkaan harvinaista, että majakka ja linnake (tai patteri) ovat sijainneet samalla saarella. Ja että lisäksi saarta ovat asuttaneet vielä luotsitkin. Onkohan tämä osoitus siitä, että valtio keskitti toimintojaan jo satoja vuosia sitten:  *Ulkosaariston monipalvelupiste*

Harmajan patteri valmistui syyskuussa 1916. Jo tätä varhaisempaakin perua on saarella oleva majakka, joka tuikahti ensimmäisen kerran 20.12.1883 Joulun alla pitääkin muistaa skoolata 130-vuotiaalle valolle!

Kivikaudella oli puolensa

Innostuin pölhöyttäni lataamaan itselleni kunnollisen kuvankäsittelyohjelman. Jos ei ennenkään ollut ajankäyttöongelmia, niin nyt niitä ei sitten ainakaan ole! Tämä homma olisi hyvä ulkoistaa...  

Askartelin tämänpäiväisen pikapyrähdyksen (lenkkeilyä kameran kanssa) yhdestä kuvasta vähän parannellun version. Ennen kuin sain sen tallennettua paikkaan josta pystyn poimimaan sen myös blogiin, oli tiimalasissa valahdellut hiekkaa jokunen k i l o! Kuvankäsittely tuntuu olevan minulle vähän rakettitiedettä... 

Mitä tästä opin? No vielä en mitään, paitsi sen, että tulevaisuudessa entistä harvemmin lupaan askarrella kirjoihin tulevien kuvien kanssa pätkääkään. Se on kuvankäsittelyvelhojen hommaa. 

Nautelankoski tänään aamupäivällä. 

Eipä tässä sitten muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia kuvankäsittelyn kompastuskokemuksia :)  

PS: Rakas joulupukki, olen oikeasti ollut y r i t t ä n y t  o l l a kiltti (ja kiukutella vain kun ne pienet ikkunan takana hiippailevat hassut punertavanuttuiset tyypit ei taatusti ole näkemässä). Tiedän että minulle on hankala keksiä lahjaa (kjäh-kjäh, tähän en usko itsekään..) mutta jos Lightroom-ohjekirjan toisit, niin ehtisin taas hiukan tehdä töitäkin. Palataan niihin muihin toiveisiin sitten ennen joulua, jookosta! 

Uusia tuulia

Aiemmin maamme rannikolla sijainneita linnakkeita hallinnoitiin koordinoidusti, keskitetysti ja saman kaavan mukaan. Pukukoodi oli värimaailmaltaan yhtenäinen eikä tekemistä tarvinnut varsinkaan nuorempien "asukkaiden" miettiä. Se tavallaan kuului nykyään niin kovasti tapetilla olleisiin luontaisetuihin.  

Nyt tilanne on toinen, ja melkoisen monella linnakkeella on ihan omannäköisensä ilme. Jossakin asutaan, toisaalla lomaillaan, kolmannella bongaillaan lintuja, neljännestä kiistellään kenelle se kuuluu, viidettä kaavoitetaan ja kuudennella ammutaan saluuttilaukauksia. Osa kokonaisista linnakesaarista kasvaa horsmaa ja melkoisen moneen pääsee nykyään ihan vain vaikkapa päiväretkelle joko omatoimisesti tai järjestetyillä matkoilla. Linnake-elämä huokuu valtaosassa taustalla ja hyvä niin. Rannikkotykistö on antanut saarille historian ja muistot, ja osittain niiden varaan on hyvä pohjata tulevaa toimintaa. 

 Piilokojuja on monenlaisia....

Tänne on "piilotettu" 152/50 T-tykki. 

Ensi kesänä saamme taasen yhden "uuden" kohteen. Kustavissa sijaitseva Katanpään linnake siirtyy uusien yrittäjien hallintaan. Heidän kädenjälkensä alkaa näkyä saarella jo tulevana kesänä. Linjauksena on, että linnakkeen historia ja luonto ohjaavat kehittämistä. Tästä ei voi kuin tykätä! Lypertön linnake-nimi palaa käyttöön, se kun katosi tuossa 1950-luvulla ja tilalle vakiintui Katanpää. 

Jokunen uudistus on jo tiedossa. Yrittäjät muuttavat keväällä itse saarelle ja pyrkivät olemaan siellä niin pitkään syksyllä kuin se on mahdollista. Alueelle vedetään myös kunnan vesi, vedensaanti onkin ollut useimpien linnakesaarten ongelmana. Katanpäähän kerrotaan aikanaan tuodun aina laatikkokaupalla vaarinkaljaa, vedentuonnista ei (ihme kyllä) niinkään ole muistoja. Aikanaan muuttaessani itse Katanpäähän ilmestyi jääkaappiini muutaman ensimmäisen tunnin aikana pyytämättä ja yllättäin melko laaja skaala erilaista "pullopostia", juomavesi kun tuolloinkin oli kortilla....  

Kunnostuksia aletaan tekemään pikkuhiljaa, eli koko linnaketta ei käännetä talven tai keväänkään aikana ympäri. Kahvila siirtyy lähemmäs satamaa, uusi kahvila avataan Santarmin talossa. Pihamaalle rakennetaan terassi, näin saadaan lisää neliöitä toiminnalle. Yläkasarmiin majoitetaan erähenkisiä ryhmiä, ja illalla saa todennäköisesti uinahtaa aitoon armeijan sänkyyn. Ryhmille tarjotaan ruokapalveluja, ja tulevaisuudessa varmaan ihan yksittäsillekin kävijöille on tarjolla ruokailumahdollisuus.

 Tykkityömaa Lypertön linnakkeella 1930-luvulla. 

Tein noin kymmenen vuotta sitten kirjan Katanpäästä (sen piti olla ensimmäinen ja viimeinen kirja jonka kirjoitan, mutta kiitos ihanille sattumuksille, ei se ollutkaan!), jonka painokset on kauan sitten myyty loppuun. Tässä syksyn aikana olen maanisesti miettinyt mitä kaikkea Merimaanikko jatkossa tekeekään. Toiminta laajenee hieman nykyisestä, ja yksi uusi tuotos on uusi versio loppuunmyydystä Katanpääkirjasta. Sisältö menee kokonaan uusiksi, ja se loppu suunnittelemani uudistusbuumi selviää sitten koko laajuudessaan tuossa kevään aikana. Se vaatii vielä vähän vakuuttelua työnantajalleni (eli höpötän taas itsekseni !) ! 

Katanpään itseoikeutetusta maamerkistä ei voi olla liian montaa kuvaa yhdessäkään blogissa, ei edes tässä!  

Mutta nyt pitää hankkia aamukampa ja odotella ensi kesää; 

olen jo ihan täpinöissäni uudistuvasta Katanpäästä! 

Vanha singeri

Jos tietokoneesta alkaa kuulua sellaista huonosti poljettavan ompelukoneen ääntä muistuttavaa kurinaa, 

niin liittykö se jotenkin samanaikaiseen verenkierron hetkelliseen pysähtymiseen...?   Kaivoin ulkoisen kovalevyn kaapin pohjalta ja käynnistin varmuuskopioinnin, sitähän ei kannata tehdä ennen kuin viime tipassa... 

Innostuin samalla (varmuuskopioinnin lumoissa) selailemaan vanhoja kuvatiedostoja. Tässä jokunen räpsy. Lähinnä menneeltä syksyltä, ja tuli tuolla vastaan yksi kesäkuvakin juhannuksen ajoilta. Jostakin syystä tämä bloggeri ei oikein pidä kuville tekemistäni värisäädöistä, vaan haluaa lykätä omat säätönsä tuohon lisäksi. Hmmm.. lopputulos on välillä aika eksoottinen, mutta luulen toivon olevani hippusen voiton puolella. 

 Lokakuinen kotimatka. 

 Kuvassa on kaksi linnaketta yhdellä katsauksella.  Etualan korret kasvavat Isokarissa, ja kaukana horisontissa siintää Katanpää. 

 Jos joku on pitänyt linnake-elämää ankeana, niin tässä kohtaa voi vapaasti muuttaa mieltään. Ja tähän luontaisetuun ei ole päässyt verottajakaan kiinni. 

Ja lopuksi vielä se juhannuksen aikoihin otettu kuva. Se ei siis ole tuo yllä oleva auringonlasku, vaan tuo lutuinen tepastelija. Selvyyden vuoksi: nallukka ei liiku täällä Lounais-Suomessa, vaan Kainuun korvissa. 

PS: Ai mikä pilvipalvelu...? Singeri kuulostaa taas ihan normaalilta. 

Haikeutta ja uuden odottelua

Tiedättekö sen viisaan päätöksen, että uutta ei hankita jos samalla ei luovuta jostain vanhasta? Useilla tämä sääntö toimii etenkin vaatehankinnoissa. Uusi houkuttaa, ja vanhalle keksii monia syitä miksi se joutaa jo vaikkapa kierrätykseen. 

Mutta entä jos sitä uutta ei edes halua, vaan tahtoisi pitää kiinni vanhasta? Nyt en aja takaa enää vaatekappiasioita, vaan otetaan esimerkiksi vaikkapa niinkin yksinkertainen käsite kuin rannikkolinnake !! 

Ihana, kiehtova, kaunis, salaperäinen, lumoava Örö on nyt pakon edessä. Uutta pukkaa vaikka vanha kelpaisi kutakuinkin kaikille! Entinen omistaja luopuu ja uusi ottaa saaren vastaan. Hyväähän tässä on lähinnä se, että Örötä ei olla heittämässä kokonaan romukoppaan. Örössä uusi aika on edessä keväällä 2015. Siihen asti linnake on sotilasalue, jossa liikkuminen on luvanvaraista. Mutta mitä oikeasti tapahtuu vuoden 2015 aikana ja sen jälkeen? Se mitä Örössä tulee tapahtumaan, on jo suunnitteilla. Mutta mitä sen seurauksena tapahtuu itse Örölle, se jääpi nähtäväksi. 

Kiinnostusta luulisi ainakin riittävän, sillä Örö nyt vaan on huiman hieno paikka. Luontoarvot ovat yhdet maamme monimuotoisimmista. Saarelta on tavattu yli 1600 perhoslajia. Lintujen muuttoja ees ja taas pääsee seuraamaan hyvin, ja on ihme jos ei joka päivä näe jokusta merikotkaa. Nelijalkaisia vilistäjiä on laidasta laitaan. Saarella on mukulakivettyä tietä reilu kymmenen kilometriä. Kolme tykkipatteria. Kaksi satamaa. Kuutisenkymmentä rakennusta, joista abouttiarallaa puolet on Venäjän vallan aikaisia. Kilometrikaupalla soran ja hiekan sekaista rantaviivaa. Mainioita mustikkametsiä. Ämpärikaupalla kanttarelleja. Ja mikä historia!! Siitä ei nyt tässä yhteydessä enempää, joku lienee kirjoittanut aiheesta joskus jopa kirjan :) Ja uuttakin on jo työn alla. 

Merivoimat luopuu Öröstä 2014 lopussa ja saaren uudeksi isännäksi tulee Metsähallitus vuoden 2015 alusta alkaen. Ja tämän myötä Öröstä muodostuu vetovoimainen käyntikohde kaikelle kansalle. Ensi kesänä voi vielä käydä fiilistelemässä linnakehenkeä "suljetulla alueella". Vuodesta 2015 eteenpäin tuo henki toivottavasti jää yhä elämään Öröhön, vaikka toiminnan luonne muuttuukin taasen linnakkeesta laidunmaaksi. 

Tänäänkin Örö lumosi, tässä muutama räpsy.

Kuningasideoita

Pimeinä päivinä pitää latailla akkuja täällä kuivalla maalla ja tyytyä vain haaveilemaan saaristosta ja merestä. Hyvä puoli tässä on se, että tulee kirjoitettua teoriassa työt etenevät sivukaupalla. Viime päivät ovat kuluneet enemmänkin haaveilun merkeissä ja uusia juttuja suunnitellessa. Jos kaikki menee kuten Strömsössä, putkahtaa markkinoille lähivuosina tästäkin konttuurista entistä useammin lisää luettavaa. Vähän uudessa formaatissa vain jatkossa. Ideamyssy on vieläkin silmillä, joten jatkan visiointia!  

Yrittäjyyden hyviä puolia on muun muassa juuri se, että jos saat kuningasidean (useimmiten vain omasta mielestäsi), voit myös toteuttaa sen. Ei tarvitse esitellä ideaa muille tai käydä neuvotteluja pomojen kanssa. Homma vaatii vain tehokasta keskustelua itsekseen, ja toki jonkin verran realistisuutta (mistä sitä saisi ostaa??). Toiminnan monipuolisuuden rajat asetat vain ja ainoastaan itse. 

Huonoja puolia löytyy myös jonkin verran, mutta minusta vaakakupissa on lopulta paljon enemmän noita hyviä. Tai ainakin ne painavat sitten enmmän kuin huonot. 

Osa kuvailee tätä myös tavalla oppia asioita hakkaamalla päätä seinään. Aina ei ehkä osu :) Eri juttu on sitten se, että mikä on älykästä yrittämistä. 

Kuivalla maalla ollessa tulee myös ulkoiltua paljon (ilmiö kulkee myös nimellä työpöytäkarkuruus). Yksi suosikkireiteistäni kulkee varsin viehkeän miljöön ohi. En voi lakata hämmästelemästä tuota kasvun ihmettä, mitäköhän ravinteita noille yrteille on syötetty :) 

Ihan kuin jouluaattona

Jouluun on (onneksi ) vielä tovi aikaa, mutta pääsin tunnelmaan jo nyt! Siihen riitti yksi kirjekuori! 

Työni ihania puolia ovat muun muassa ne hetket, kun löydän jotain "uutta vanhaa" tietoa. Sellaista, jota ei ole ikinä julkaistu, ja josta ei kukaan ole tiennytkään. En siis minä itsekään. Tieto löytyy milloin mistäkin ilman että sitä osaa hakea. Se tupsahtaa  tietoosi jonkun haastattelun kautta, arkistosta, vanhasta sanomalehdestä tai haastattelunauhalta. Tai sitten vaikkapa kirjekuoresta, jonka saat täysin pyytämättä ja yllättäin. 

Usein nämä tiedonjyvät ovat jonkun yksittäisen ihmisen subjektiivisa näkemyksiä, osa elettyä elämää. Tuollainen tieto on kultaakin kalliimpaa. Sen avulla voi elävöittää historiaa ja saada paremman kuvan jonkin yksittäisen kohteen menneisyydestä. Arkistoissa ei (ihme ja kumma..) ole kovinkaan paljoa ihan arkisia sattumuksia ja muistelmia vaikkapa elämästä linnakesaarella 1930-luvulla. Kun näitä pieniä yksittäisiä muistoja saa kootuksi enemmänkin, pystyy niiden avulla luomaan hyvän kokonaiskuvan vaikkapa siitä, millaista pikkupojan elämä oli linnakesaarella ennen sotia. Tiivistettynä: se oli jännittävää! Linnake oli kuin seikkailijan El Dorado. Ja sellaisia ovat muistotkin! 

Muistoja hevosesta joka hörppäsi jäähtymässä ollutta rusinasoppaa (ja jota emäntä tarjosi sitten vielä varusmiehille, kun muutakaan jälkiruokaa ei olisi ollut). Muistoja ruvista jotka syntyi kun hän oli kontannut 12-tuumaisen tykin putken sisällä. Kertomus miten ammuntojen jälkeen pojanviikarit käyttivät löytämänsä ruudin (onnettomuuksia ei ruudin kanssa, ihme ja kumma, sattunut). Surullinen kertomus lasten syötyä vahingossa kuparihometta. Ja paljon muita tarinoita. 

Kertomusten ohella kirjekuoressa oli vanhoja valokuvia. Joukossa jokunen aivan huiman hieno kuva. Nyt on pakko myöntää, että toisinaan tässä hommassa alkaa päästä välillä vähän tuollaiseen Indiana Jones-tyypiseen ekstaasiin. Yritän laskeutua taas takaisin pallon pinnalle, mutta siihen asti: hyvää joulua teillekin! 

Kuivalla maalla

Päivänvalon lyhentyessä alkaa reissutkin vähetä. Ja nekin vähät mitä on, taittuvat useimmiten noita asvaltoituja väyliä pitkin. Eilinen piipahdus Helsingin kirjamessuilla on ihan oma lukunsa. Repäisin oikein kunnolla: otin ja mennä reissasin kiskoja pitkin! Kartan melko tehokkaasti julkisia kulkuneuvoja, ja eilinen vahvisti taas tuota periaatetta. Juna oli kumpaankin suuntaan mennessä ajoissa perillä,mutta muutoin ei ole kauheasti positiivista kommentoitavaa matkasta. 

Messuilla sen sijaan oli tosi mukavaa! Kotiintuomisiksi kolme kassia - ruokaa! Kirjamessujen yhteydessä oli myös ruoka- ja viinimessut. Viiniä ei kotiin asti tullut, mutta pari lasillista samppanjaa tuli nautittua. Enhän toki muuten, mutta "entisestä elämästä" tuttuja edustajia sattui olemaan töissä viinimessuilla. Ihan sattumaltahan minä vain oikaisin alueen läpi...  Jokunen kirjakin repusta löytyi, mutta ostolakkoni piti: sain kaikki kirjat vapaakappaleina. 

Maalla ja merellä liikkuessa löytyy paljon yhteisiä piirteitä. Ohjeita, neuvoja, sääntöjä, reittejä....Useimmiten ne toki on tehty meidän turvaksemme. Poikkeuksiakin löytyy, siis yhdenmukaisuuksista. Näin talvinopeuksien kynnyksellä (vai ovatko ne taas pimeän ajan nopeuksia) muistui mieleen yksi poikkeus. Toisaalla talvikausi tarkoittaa kaasun höllentämistä, toisaalla taas ei :) 

Leppoisaa viikonloppua - rajoituksilla tai ilman! 

Lauantaisiivous

Toisinaan iskee siivousvimma. Onneksi aika harvoin. Aloittelen tässä töiden lomassa konella olevien kuvatiedostojen siivoamisen. Uskoisin, että urakka on valmis ...hmmm... alta kymmenen vuoden, ellei koneen kovalevy sitten sippaa jo sitä ennen...

Kuvia on koneellani - paljon! En uskalla edes katsoa kokonaismäärää. Sen paremmin kappaleina kuin gigoina. Ja kuvia on laidasta laitaan! Enemmän tavaraa näyttää olevan siellä keskinkertaista huonommalla laidalla. Se onneksi helpottaa siivoamista :)

Tässä muutama mihinkään kategoriaan kuulumaton räpsy viime kesältä.

 Paparazzeihin kypsähtänyt tasajalkaa hyppivä lokki.

 Muinainen loisto, nykyinen kesäkatos. 

Suomimiehen kesäpiha. Korkeahkon kallion laella, herroilla oli ilmeisesti ollut nälkä kun olivat jaksaneet kantaa pihagrillin tekoainekset paikalle :)  Varsin viehkeä... 

Näitä vastaavia kuvia on tuhat ja yksi. Eli ei ihme, että koneen kovalevy pullistelee täysinäisenä. 

Ymmärrän kyllä hiukan  tuon edellisen kuvan grillaajia ja paikan valintaa. Heidän kesäkeittiönsä vieressä on yksi Saaristomeren huimimpia maisemapaikkoja, eli kuva on (Houtskärin) Berghamnin kalliolta. 

Keikkaa pukkaa

Olen opetellut olemaan ennakoimatta asioita liikaa. Tulos: nyt naputtelen kolmea eri luentoa lauantai-illalla, huomenna kun ei ehdi, ja koko viikko on jo buukattu :) 

Ja jotta tässä ei menisi koko yötä, niin aloitin päivittämällä blogia....

Käväisin eilen kirjamessuilla, ja käynti kannattaa aina. Siellä saa jotenkin kummasti herätettyä henkiin maanisen kirjoitusfiiliksen: työskentelyyn tulee aina huimasti vauhtia, ja alkaa syntyä jotain valmistakin (morkkis tai motivaatio, en ole kylläkään vielä selvittänyt itselleni kummasta oikeasti on kyse...). 

Seuraava kirja etenee parhaillaan kuin juna. Toisinaan kuten VR:n masinoima juna :) 

Minulle kirjoittaminen on pitkälti asioiden paikoilleen loksauttelua (kyllä, päässä kolisee useasti...). Pyörittelen kirjojen sisältöä mielessäni, hyväksyn ja hylkään ja saan ahaa-elämyksiä. Kirjoitettua tekstiä on kurja alkaa retusoida ja muokata koko sisältöä uusiksi, siksi annakin itselleni nykyään luvattoman paljon aikaa suunnittelulle. Eikös se niin ole, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty :) 

Tuleva viikko on kalenterimerkintöjä piukassa. Kokouksia, jokunen luento ja haastattelu (minä siis olen onneksi se joka kyselee ja muut vastaavat), sekä tietenkin kirjoittamista. Vaikuttaa vahvasti sisäpalvelukselta...

Onneksi ensi viikonlopuksi on suunnitteilla reissua, ja minnekäs muualle kuin merelle :) Säiden haltijalle olisi toive: kyseessä on työreissu, joten älä puhaltele liikaa, äläkä kastele ainakaan koko aikaa.

Jottei kansalle iske vielä syysmasennus, niin tässä pari hengennostatuskuvaa kesältä. 

Pitänee nyt varmuudeksi  kaivella vähän lämpöisempiä varusteita mukaan, 

kesävermeillä ei taida enää pärjätä! 

Ai niin, tarttuipa sieltä messuilta toki mukaan muutama kirjakin... 

Josko perehtyisi sittenkin ensin Taavi Soininvaaran kirjalliseen tuotantoon, 

ja siirtäisi esitelmien teon yhtä yötä edemmäs :) 

Parempi myöhään kuin silloinkaan! 

Älskar vaiko Alskär

Sekä että tietenkin, mutta tällä kertaa keskitytään Alskärin linnakkeeseen. Tuo toinen vaihtoehto päätyi taannoin erään kirjoittamani Alskäristä kertovan artikkelin kuvatekstiin melko omatoimisen taittajan myötä. Taisi olla taittaja hippusen rakastunut:) 

Kuntaliitosten myötä monilla paikkakunnilla on nykyään useita samannimisiä katuja. Ja Paraisten kaupungilla kymmenittäin samannimisiä saaria! Alskärejäkin lienee liuta. Berghamneista, Kalvholmeista ja monista muista puhumattakaan. Ennen kävin Alskärissä, nykyään Korppoon Alskärissä. Manan majoille haipuneiden kuntien nimet kokevat ainakin minun kielenkäytössäni kokonaan uuden tulemisen, jotta pysyn kärryillä missä milloinkin menen. 

Tarvitseekohan tästä sanoa mitään... :)  Kuva on siis Alskäristä, lähin autotie puolestaan on noin...öööh... tunnin venematkan päässä. Kyselin taannoin erään luennon yhteydessä Meripuolustusalueen väeltä miten merkki on mahtanut päätyä linnakkeelle. Vastaukseksi tuli lähinnä muutama vieno hymy. 

Linnakkeen miniatyyrihistoria on seuraava: 

Alskärin linnoittaminen käynnistyi loppukesästä 1940 samanaikaisesti muun muassa Jungfruskärin, Berghamnin ja Isokarin kanssa. Miehistö asui alkuun kangas- ja pahviteltoissa. Linnakkeelle tuotiin sekä rakennuksia että tykkejä pääasiassa Kökarista. Saarelle sijoitettiin kolme kuuden tuuman Canet-tykkiä. Suunnitelmissa oli sijoittaa asemiin kolme, sittemmin kaksi 234/50 B-tykkkiä (evakuoidun Russarön materiaalia) ja asemia alettiinkin muuttaa näille sopiviksi, mutta jatkosota alkoi kesken valmistelujen ja linnakkeelle jäi kuuden tuuman tykit. Melko pian jatkosodan käynnistymisen jälkeen Ahvenanmaata alettiin linnoittaa uudelleen, ja Alskärin tykit siirrettiin takaisin Kökariin. Sittemmin 1950-luvun lopulla linnake sai uudelleen kuuden tuuman tykit, näiden putket tuotiin Utöstä. Linnakkeen rakennuskanta oli pääosin siirrettäviä parakkeja, jotka siis reissasivat tykkien lailla maakuntarajan kahta puolta, ja tänä päivänä niistä muistuttavat vain betoniset kivijalat. 

Paikallinen tippukiviluola. 

Jatkosodan ensimmäinen merisotatoimi tapahtui Alskärin linnakkeen tuntumassa. Itäinen naapurimme hurisutteli koneillaaan pilvien suunnalla ja lähetteli jokusen ammuksen alas vahingoittamatta kuitenkaan Alskärin linnaketta. Muualla tuosta ensimmäisestä aallosta sen sijaan aiheutui vahinkoja. 

Kuntaliitosten ohella on toteutettu myös aselajiliitoksia. Laivasto ja rannikkotykistö liitettiin yhteen 1998. Osasyynä rannikkotykistön alasajolle oli se, että aselaji koettiin haavoittuvaksi kiinteän "sijaintinsa" vuoksi. Nyt myös rannikkotykit pyrkivät uudistumaan ja siirtymään kelluviksi yksiköiksi. Vielä tarvitaan kuitenkin hiukan lisää vettä, jotta tämä yksilö lähtee merelle.

Suomen kaunein tykki-kisan voittaja on löytynyt! Kisaa ei kylläkään ole ollut, mutta jos olisi, niin tämä saattaisi hyvinkin olla se voittaja! Alskärin 152/45 C-tykki, josta yhden hengen raati sanoo seuraavaa: sulavalinjainen, arvokkaasti vanhentunut ja yhä ryhdikäs.

Alskäristä matka jatkui kohti seuraavaa linnaketta. Ja mistä sitten heräsinkään seuraavaa aamuna: 

Maisemat aamukahvia juodessa näyttivät kumman tutuilta :)  Päädyimme yöksi Utön laituriin. 

Syyskun loppupuolella keli olisi voinut olla hippusen huonompikin, mutta Utö näytti jälleen parhaat puolensa! 

Täällä taas!

Blogi päätyi pakkolomalle tällä kertaa remontin seurauksena. Ilman nettiyhteyttä totesin päivittämisen hippusen haastavaksi :) Nyt kone on taas paikallaan, piuhat ojennuksessa ja surffailu jatkukoon! 

Ja remonttikuulumisia: ei kuulu mitään, eli ohi on! Kattoa lukuunottamatta kaikki meni uusiksi, ja nyt työhuoneen seinät kaikuvat vielä autiudesta. Sisustus on minimalistinen, kaikki paperit ovat kadoksissa ja hyllytilaa saisi olla parisataa metriä lisää. Eli kaikki siis mallillaan! 

Linnakekierrokset ovat sen sijaan jatkuneet nettiyhteyden puuttumisesta huolimatta. Niistä lähipäivinä lisää, jos maltan pysyä taasen koneen äärellä :) 

Toiset tasapainottelee työn ja vapaa-ajan välissä, toiset vaikkapa laivan köysissä!

Laatoitusta saaristossa

Otsikko ei nyt viittaa "sellaiseen" laatoitukseen, vaan muistolaattaan. 

Manan majoille siirtyneen Nauvon, nykyisen Paraisten kaupungin alueella sijaitseva Pensarin linnake sai oman muistolaattansa Turun Rannikkotykistörykmentin Perinneyhdistyksen toimesta. Muistolaattahanketta koordinoi Rannikkotykistösäätiö, tarkoituksena on merkitä muistolaatalla entisiä rannikkotykistön toimipaikkoja. Ja saaristossammehan riittää noita e n t i s i ä linnakkeita. Toki ne yhä fyysisesti ovat paikallaan, mutta toiminnoiltaan alasajettuina. Lisää tietoja hankkeen toteutumisesta löytyy tästä.

Pensarissa paljastettiin muistolaatta 10.9.2013. Linnake toimi saarella vuosina 1939-1944. 

Hmmm... kuntaliitosten seurauksena Paraisten rannikkopuolustus alkaa olla aika hyvällä mallilla. Linnakkeita (entisiä pääosin) on melkoisen monta: Berghamn, Jungfruskär, Alskär, Utö, Bokulla, Gyltö, Pensar ja Borstö. 

Pensarin lyhyt historia linnakkeena on suunnilleen seuraava: 

Rannikkotykistö siirtyi Pensariin syksyllä 1939. Saari oli toiminut jo aiemmin maanpuolustuksen eräänlaisena tukikohtana: jo 1920-luvulla alueella harjoitteli merisuojeluskunta, ja se toimi lounaisten merisuojeluskuntien venetukikohtana. Suojeluskuntien toimesta saarelle sijoitettiin kaksi tykkiä (152/45 Clo ja 152/35 MK) vuonna 1936. Pensar tunnetaan suojeluskuntien, lottien ja sotilaspoikien koulutuspaikkana. Syyskuussa 1939 saarelle perustettiin merivalvontakeskus, ja ensimmäiset reserviläisensä linnake sai lokakuussa, lääkintälotta saapui kuukautta myöhemmin.Joulukuussa 1939 linnakkeella käynnistyi Rannikkotykistön koulutuskeskus II:n toimesta alokaskoulutus. Canet'n tykki vaihdettiin 152/35 MK-tykiksi vuodenvaihteessa. Linnakkeen edustalla oli ankkurissa miinaproomuja. Tämä kohotti huomattavasti linnakkeen kynnystä tulenavaukseen huolimatta lukuisista havaituista ylilennoista.  Pensarin tykit siirrettiin jatkosodan alettua ensin Bromarviin ja sieltä edelleen Karjalaan. Linnaketoiminta päättyi vuonna 1944. 

Paikoitellen Pensarin maasto on kuin keijukaismetsä.  Linnoitettu sellainen kylläkin... Ammusvarasto sijaitsee kasarmin yläpuolella olevan tykkiaseman vieressä.

Betonirakenteet ovat yhä sitkeästi paikoillaan. Puuosat puolestaan ovat useista rakenteista jo maatuneet.

Avoimet ovet ovat päivän sana rannikkopuolustuksessa. 

Tykit oli sijoitettu betoniperustalle, mutta sen suurempia rakenteita ei niiden ympärille ole rakennettu. Kummankin tykin asema löytyy yhä helposti maastosta. Kuva ei tee oikeutta sille, kuinka korkealla asema sijaitsee. Voi vain miettiä, mikä urakka on ollut kuljettaa tonnien painoisia tykin osia tiettömän kalliotaipaleen laelle. Jalkapatikkakin sai hippusen hikeä pintaan. 

 Lottien valvontapaikalta maisemat oli huimat! Kuva elokuun alusta jolloin Suomi oli vielä auki. 

Syyskuussa, jolloin Suomi on jo suljettu ja merelliset palvelut ovat taas seuraavasta juhannuksesta eteenpäin tarjolla, merellä näyttää veneilyn osalta useimmiten tältä: 

Tästä ei todellakaan tule remontti- tai sisustusblogia, mutta pieni päivitys tuoltakin saralta: 

Eräs naispuolinen ystäväni sanoi, että maalaus on hänestä tosi mukavaa puuhaa. Olin jo suunnitellut, että maalauksenkin saisi hoitaa palkkaamani remontoija. Tästä innostuneena päätin sittenkin maalata toisen huoneen itse. No... maali on siellä missä pitääkin, mutta: eipä tullut mieleeni, että rajauksessa käyttämäni maalarinteippi on vähän kuin karvanpoistossa käytettävä kuumavaha. Ai miksi? No siksi, että kummankaan ei kannata antaa kuivua käytettävälle pinnalle. Jos ette tiedä miten sitten käy, sopii kokeilla. Ja työhuoneen maalaa ensi viikolla remonttisetä. Alusta loppuun - teipillä tai ilman.  

Aurinkoista loppuviikkoa!