Lusmuilua

Täällä taas!

Sain järjestettyä työttömän kaksiviikkoisen kalenteriini, ja sehän tarkoittaa melkein kuin lomaa! (lomaa se olisi jos palkkakin juoksisi, mutta kaikkea ei kannata mitata valuutan muodossa).Yrittäjänä teen vähän "jakomielitaudin rajoilla" useampaakin laajaa urakkaa kerrallaan, ja kaikista samanaikaisesti irrottautuminen on hieman haastavaa. Mutta onnistuu aina toisinaan!

Nyt harjoittelen työkoneen vieressä istumista, pikkuhiljaa pitänee alkaa oikeasti taas urakoimaan. Tulevan viikon keskiviikkona on vielä isot kinkerit Musiikkitalolla seuraavan kirjani puitteissa (no ookoo, kirjan julkaisu ei nyt valitettavasti ole tällä(kään) kertaa 1 000 hengen juhlien v a r s i n a i n e n pääaihe, siellä on kuulemma muutakin ohjelmaa, hih), sen jälkeen alkaa taas arkinen aherrus. Alkuviikko menee siis vielä lusmuillessa! Tai ehkä rempatessa...Työhuoneremontti on jo valloillaan; olen saanut verhot pois ikkunasta. Tai tarkalleen ottaen kylläkin naapurihuoneen ikkunasta, remppaa tulee hippunen sinnekin. Eli eikös tämä siis olekin jo edennyt mallikkaasti :)

Lomailu sujahti, missäpä muuallakaan kuin merellä. Yhdellekään linnakkeelle en päätynyt (ohitimme kolme), sitä voi pitää jo suoranaisena ihmeenä. Tosin Pohjois-Ahvenanmaalla liikkuessa kyseenalaistin hieman venäläisten aikanaan rakentamien linnoitusten sijaintipaikat. Olisin itse sijoittanut yhden linnakkeen pohjoisemmaksi kuin mitä se todellisuudessa on:) Mutta e h k ä heillä oli parempi kokonaiskuva kuin minulla!

Luppoaikaa

Kuten viimeksi mainitsin, ei minun kotimatka ole aina se nopein. Jos harrastaa laiturilla liftaamista, niin aikataulun pitää olla joustava. Ja minullahan se on aina, jos pääsen merelle. Viimeviikkoisen Borstö-reissun aikana "kuljettajani" jatkoi Borstöstä matkaa seuraavaan kohteeseensa, jossa minun vaativaksi roolikseni jäi hänen "käskystään" turistina toimiminen. Ei liene nyt kovin suuri ylläri, jos kerron että se seuraavakin kohde oli saari. Nimeltään Stora Buskär. Se sijaitsi Vänön eteläpuolella, ja avoin Itämeri häämötti ihan silmien edessä. Ylläri sen sijaan saattaa olla se, ettei saari ollut linnake. Eikä ole ikinä ollutkaan! Minussa on vielä hitunen toivoa!

Eipä siinä muu auttanut kuin heittäytyä rooliinsa. Muut ahersivat leipätyössään, minä puolestani heitin repun selkään ja lähdin kiertämään saarta. Aikaa sain nelisen tuntia, ja kieltämättä lorvailin tämän ajan mielelläni. Voittaa aina työkoneen äärellä istumisen! Edelleen se tuuli oli alakantissa ennustuksesta, tuosta luvatusta 1m/s. Lämpötilakin oli mukavasti helteen puolella. Eli ei hullumpaa! 

Hellepäivänä reppu selässä ja kamera kaulassa saarikierrokset korvaavat mukavasti arkisen lenkkeilyn.  

Rannoilta löytyy aina kaikenlaista. Haluaisin nähdä sen aallon, 

joka on heittänyt venäläisen televison yli laidan.. 

Sählypelikin on jäänyt kesken.  

Tälle löytyi saarelta jopa pari. Kenkiä on rannoilla aina mieletön määrä, mutta harvemmin kahta samanlaista. 

 Täällä oli Suomen eteläinen puuraja, tästä etelämpänä olevissa saarissa ei enää juurikaan ollut puita. 

Täältäkin piti lopulta lähteä, mutta onneksi näitä reissuja on vielä paljon tiedossa tälle syksylle. Säät saattavat toki hippusen muuttua... Ihan vielä ei onneksi tarvitse pakata reppuun villahousuja!

Elokuinen Borstö

Kävin muutama päivä sitten työreissulla Borstössä. Sääennuste oli povannut aika keljua keliä merelle, auringon ohella tuultakin lähes metrin sekunnissa... Mutta ei voinut mitään, pakkohan se oli lähteä aamukuudelta kohti Kasnäsiä, josta edelleen veneellä Borstöhön. Ja että elokuussa pitää vielä pakata aurinkorasvakin mukaan, voi-voi sentään. Onneksi tuuliennuste osoittautui yläkanttiin laadituksi :) 

Aamu-usvaa saaristossa. 

Borstön kesätyöntekijät olivat vielä täydessä työn touhussa. 

Satamassa oli väljää, Merellä hiljenee totaalisesti elokuun koittaessa. 

Satamassa ollut ainokainen seilipaatti käväisi septitankilla ja suuntasi kohti Utötä. 

Borstö on toiminut linnakkeena vuodesta 1941 aina 1950-luvulle asti. Saarelle rakennettiin kaksi tykkiasemaa, joihin sijoitettiin 120 mm Armstrong-tykit. Linnakkeen käyttöön rakennettiin puolenkymmentä rakennusta, nämä olivat lähinnä parakkityyppisiä majoitustiloja. Osittain linnakkeen väkitukeutui myös kylän taloihin. Linnake ei sotavuosina joutunut osallistumaan juurikaan taistelutoimintaan. 

 Piikkilanka muistuttaa linnakkeen ajoista. 

Tykkiasemassa on tällä hetkellä sekä jousitettu että jousittamaton makuupaikka. 

Maisemien ohella kannattaa katsoa myös jalkoihinsa. 

Syksyllä 1941 linnakkeella sattui eräs episodi. Vartiomiehet havaitsivat lähisaarella liikettä, ja asiaa lähdettiin tutkimaan. Osoittautui, että sinne oli haaksirikkoutunut neuvostoliittolainen moottoritoprpedovene, joka oli lähtenyt Leningradista määränpäänään Hanko. Konerikon myötä alus oli ajelehtinut päiväkausia ja joutunut suomalaisten ilmahyökkäyksien kohteeksi. Alukselta pidätettiin viisi neuvostosotilasta, näiden ohella kyydissä oli neljä ruumista. Yksi miehistön jäsen, oletettavasti aluksen kapteeni, oli surmannut itsensä. Kaksi miestä oli kuollut pommituksissa ja yksi upseeri oli surmattu omien toimesta tämän vastustellessa antautumista. Vangit kuljetettiin Turkuun kuulusteluihin, alus puolestaan päätyi Merivoimille ja sai sittemmin nimen Vasama.

 Näin kurjalta se päivä sitten tosiaan näytti :) 

 Borstössä on tilava vierasvenelaituri, kylän rannan laiturit sen sijaan ovat yksityisiä. 

 Puolilta päivin olikin aika lähteä kotia kohti. Melkein, siitä seuraavalla kerralla hippusen lisää!

Asuntokuumetta ilmassa

Olen useasti vuosia päivittäin aina haaveillut, että vielä joskus asun saaristossa. Ihanassa vanhassa talossa, jossa nurkat on vähän vinksallaan (kuten asukkikin), lokit riekkuvat taivaalla ja tuuli humisee nurkissa. Ympärillä yhteisö johon voi tarvittaessa turvautua. Käyn kyläkaupassa ostoksilla, ja aina tarvittaessa hyppään autoon ja pääsen käymään työreissuilla kuten nykyäänkin.

Toisinaan järjen ääni tavoittaa minut (tätä ei tapahdu kauhean usein...). Mutta toisinaan näinkin käy: olen sen verran levoton sielu, että ehkä minulle ei kuitenkaan sovi vanha puulämmitteinen talo, ja kohde josta ja jonne liikkuminen on aikataulutettua yhteysaluksen mukaan. Tämähän olisi se ihannetilanne, mutta tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni se ei valitettavasti sovi. Taannoin asuin kaksi vuotta Utössä, eikä tuo aika kyllä mitenkään vähentänyt halujani asua jatkossakin lähellä merta (nykyisestä kodistani matkaa on lähes kolme kilometriä, ja välissä on sekä yksi kaupunginosa että peltoja). Tuolloin Utö-vuosina minulla ei myöskään ollut tarvetta liikkua työni vuoksi kuten tällä hetkellä.

Olin eilen työreissulla Uudessakaupungissa, ja kiertelin yhden työn alla olevan hankkeen puitteissa sikäläistä saaristoa. Reissasin autolla, siellä kun pääsee saaristoon ihan tietä pitkin. Kurvailin pääosin Pyhämaassa (Pyhämaa kuuluu nykyään Uuteenkaupunkiin), joka ihastutti jo keväisellä käynnilläni. Kylässä on muun muassa pikkuinen kyläkauppa, mainion lounaan tarjoava ravintola, oma koulu, ja  - tadaa!!! Omistusasuntoja myytävänä!!! 

Punainen talo - toistaiseksi ilman perunamaata.

Testasin autokatoksen - toimii! 

Talot ovat kivasti kumpuilevalla alueella.

Kaupunki rakennutti pari vuotta sitten puolenkymmentä uutta omakotitaloa uudelle kivalle alueelle. Punaisia taloja omalla isolla tontilla. Pikkuinen taajamatyyppinen yhteisö parin kivenheiton päässä kirkonkylästä. 

Monien sattumien summana nuo kaikki omakotitalot ovat yhä tyhjillään. Niissä ei ole asuttu ollenkaan, eli tarjolla olisi oma uusi asumaton koti, omalla pihalla ja autotien päässä! Muuttovalmiina! Kiertelin pihamaalla ja sain käydä parissa talossa sisällä. Jos minulla olisi nyt mahdollisuus muuttaa, niin voisin lyödä vetoa että eilisen jälkeen olisin jo pakkaamassa!! Aivan kuin minulle tehty koti! Helppo asua ja suht moderni. Se siis siitä vanhan talon haaveesta...kun en osaa remontoida, niin kuuntelen sitä järkeä:) Taloja on kahta kokoa. Pienempi on 4 h+k, 80 m² ja suurempi 5 h+k, 114 m. Siistejä taloja, varaava takka, kivan kokoinen terassi, toimiva pohja ja maisema aivan kuin Lapissa: saariston karun kaunista mäntymetsää! Meri ei näy taloille asti, mutta matkaa rantaan ei ole kauheasti. Kaupunkiin ajaa parikymmentä minuuttia, ja venepaikkakin kuulemma löytyy. 

 Tämän muuttovalmiimpi ei koti voi olla!

 Olisiko tässä sinun uusi postilaatikko? 

 Takapihan terassi ja upea metsämaisema. 

Saariston ja Lapin maisemat muistuttavat useasti toisiaan. Ja kumpaankin jää koukkuun! 

Suunnittelin jo sisustuksen ja pihan laittoa, puurappusille kukkaruukkuja ja talvella lyhtyjä, ja haaveilin aamukahvien juomisesta omalla terassilla luonnon helmassa. Autollekin löytyy oma soppi. Asunnot ovat oivasti keskellä metsää, mutta erakkona ei tarvitse asua, sillä taloja on todellakin useampia samalla alueella lähellä toisiaan. Koulukin on sitä kaipaaville ihan lähettyvillä, matkaa sinne ei ole kovinkaan montaa polkaisua.

Sitten se harvakseltaan joriseva järjen ääni pääsi valloilleen: käyn niin paljon Hesassa ja muualla idässä, että Ukin länsipuolelta matka olisi aina puolitoista tuntia pidempi, mennen tullen. Mutta josko tässä olisi jollekulle muulle oma koti? Näitä on siis kaikkiaan seitsemän. Väri tietenkin punainen :) 

Haaveiletko sinä tai joku tuttavapiiristäsi omasta kodista saaristossa? Tässä olisi tuhannen taalan paikka toteuttaa tuo haave! 

 Lauantailoton voi jättää omalla kylällä. Ja täältä löytyy Hankkija-tuotteita:) 

Kirkonkylällä on tietenkin "baari". Tämä on enemmän kyllä ravintola kuin baari, ruoka oli maittavaa ja puitteet tosi siistit. 

Yksi Pyhämaan tunnetuimmista nähtävyyksistä on Uhrikirkko. Aivan huimat katto- ja seinämaalaukset! 

Tämän vieressä on "uusi" kirkko - vuodelta 1804... 

Idyllinen Lyökin luotsiasema sijiatsee myös Ukin saaristossa. Kipusin tietenkin vahtitorniin! 

Ja palailin sieltä ruohonjuuri- tai tässä tapauksessa kait kaislanjuuritasolle: eilinen horisontti.

Karhukaupungin rannoilla

Piipahdin eilen pikaisesti Porissa. Sääennuste lupaili mukavaa heinäkuun lopun kesäistä säätä. No niin varmaan jonnekin päin Poria, muttei Reposaareen asti! Olin varautunut vain siihen kesäiseen säähän, joten kylmähän tuolla tuli. Kaikki säät saaristossa ovat loistavia, niistä en toki jurputa. Lähinnä siitä, että missä vaiheessa elämää ihminen oikeasti oppii varustautumaan oikein :)

Kuva on siis eiliseltä, heinäkuun viimeiseltä päivältä, ei syyskuulta... Hippusen yli kymmenen astetta lämmintä, ajoittaista tihkusadetta ja lyhythihainen paita. 

Horisonttihoidossa näkyy kaksi laivaa. 

Tyrnin väristä pystyi onneksi määrittämään vuodenajan, eli ihan syyskuu ei vielä onneksi ole!

Viime reissulla pari viikkoa sitten aurinkokin muisti ilmoittautua. Piti samalla ihan varta vasten käydä katsomassa miltä ne Mäntyluodon hiekat näyttävätkään! Hyvältä tietysti!

Nyt auton keula kohti Pensarin (muinaista) linnaketta, tällä kertaa mukana on lämpöistä vaatettakin! Jännitysmomenttia tulee lähinnä siitä, että viimeksi samaisella yhteysaluksella syttyi matkatessani tulipalo (jokunen vuosi sitten). Tuolloin omasin vielä ranskalaisvalmisteisen auton, ja olin vilpittömän pahoillani kun se ei ollut mukana. Yhteistyömme ei ollut kovinkaan mairittelevaa, ja hetken jo elättelin toiveita josko se olisi haihtunut savuna ilmaan jos olisi ollut mukana. Mutta palo oli pieni, saatiin onneksi nopeasti sammutettua ja auto oli koko ajan turvallisesti rannalla. Minun ja ranskiksen tie on onneksi eronnut jo kauan sitten.

Pensariin voi helposti tehdä päiväreissun, myös veneettömät. Saarella ennättää olla lauttavuoroista riippuen viidestä kymmeneen tuntia kerrallaan. Auto ei ole välttämättömyys, mutta toiselta lauttarannalta matkaa entiselle linnakkeelle kertyy yhteen suuntaan noin 3,5 km ja tarkoituksenani on kiertää alueen luontopolut. Ajan säästämiseksi päätin ottaa kerrankin auton mukaan saarelle asti. Oppii sekin hiukan merenkulkua! Laitan tänne muutaman kuvan reissusta lähipäivinä.

Lisätietoa Pensarista löytyy täältä.