keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Pitkä ikävä

Örössä, kuten varmaan kaikilla linnakesaarilla, on ollut käytössä monia hauskoja paikannimiä. Kuulisin niistä mielelläni lisää, niin Örön kuin muidenkin linnakkeiden osalta. Selityksen kera mielellään, ja kun nyt pyytelemään innostuin, niin luksusta olisi kuvailu missä kohtaa saarta mikin kohde on ollut. 

Suuri osa nimistä liittyy kohteissa tapahtuvaan toimintaan, tai siellä sijaitsevaan rakennukseen tai rakennelmaan. Esimerkkeinä ovat vaikkapa kuuden tuuman kasarmi, santarmin talo, eteläkärki tai rivitalonlahti. Toiminnallinen tai ei, on Örössä myös Krapulakallio. Kait sekin on toiminnallinen, ...ainakin subjektiivisesti paikan tuntemattomaksi jääneen nimeäjän mukaan tarkasteltuna. 

Aina kaikesta nimistöstä ei ole täyttä varmuutta. Yksi, tai oikeammin kaksi nimeä ovat kertojasta riippuen hieman eri paikoissa. Eli Örötä halkovien mukulakivettyjen tykkiteiden tietyt pätkät ovat Pitkä ikävä ja Lyhyt ikävä. Mistä ne alkavat ja minne päättyvät, olisi kiinnostavaa kuulla. Niiden määritteet kun ovat hieman veteen piirrettyjä viivoja. Ja kuulisin myös näillekin vielä selityksiä, eli miksi ne ovat juuri tuon nimisiä! Jonkinmoinen käsitys nimien taustoista on olemassa, mutta tästä(kin) olisi kiva kuulla lisää! 


Tässä siis Pitkä ikävä, ainakin yhden version mukaan. 


Ja miksi se sitten on Pitkä ikävä...no kun se vain jatkuu! Tämä on samaa tykkitietä reilun kilometrin päässä edellisestä kuvasta.

Örön tieverkostoon ja saareen laajemminkin pääsee tutustumaan tulevana kesänä useilla opastetuilla matkoilla  (klikkaa tästä). Alue on siis yhä sotilasaluetta. Vuonna 2015 linnake vaihtaa isäntää, ja keväällä 2015 Örö vapautuu siviileille. Tiedän, tämä on vanhan toistoa, mutta jottei tästä nyt tule väärää mielikuvaa ja joku innostu jo ryntäämään omatoimisesti paikan päälle :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti