Nyt meni metsään

Päätin tänään ottaa etäisyyttä työhön. Se on melkein kuin etätyö...näin selittelen reissuja itselleni. Eilinen vierähti autossa ja kokouksissa istuessa, joten ulkoilmalle oli tarvetta. Ajattelin vaihteeksi mennä supisuomalaiseen sekametsään, ja suuntasin kohti Piikkiön Linnavuorta. Joka on siis paitsi sitä metsää, myös muinaisrantaa. Kas kummaa :)

Kapuaminen kannatti, maisenmat ovat huimat!  Kaukana lännessä näkyi Piikkiönlahti. 

Etelän suunnalla näkyi vain metsää. Meri on tässä suunnassa kauempana. 

Tämä "nyppylä" on siis nimeltään Huttalan linnavuori. Korkeutta merenpinnasta on noin 70 metriä. Se on toiminut puolustuksellisena paikkana viimeksi rautakaudella. Lakkautettiin siis jo hieman aiemmin kuin meidän muut linnakkeemme. Olisikohan Kivisten ja Sorasten puolustuspoliittisen selonteon aikainen päätös...?  Yksi urhoollinen linnake (Kirkonmaa) sinnittelee vielä viikon toiminnassa, sitten on yhden aselajin viimeinenkin toimiva yksikkö naputeltu lopullisesti historiaan.  

Kieltämättä hippusen hämmästyin Linnavuorella, kun minua vastaan käveli tuntematon setä-ihminen metallinpaljastimen kera ( myönnetään, olin myös hieman kade). Ujona tyttönä en kehdannut kysyä oliko mahdollisesti löytänyt jotakin. Alueella on myös pronssikautisia hautapaikkoja, ja reitistön varrella on muitakin muinaismuistokohteita. Samoin runsaasti hyviä marja- ja sienipaikkoja! Suosittelen lämpimästi reitistöä muutaman tunnin retkikohteeksi, maasto on vaihtelevaa ja maisemat hienoja. Vesipullo ja hyttysmyrkkyä kannattaa pakata mukaan. Reitin varrella on pari nuotiopaikkaa ja polku on hyvin merkitty. 

Linnavuorella on kiehtovan näköisiä kiviä. Tämäkin olisi huippuhieno jonkun suuressa puutarhassa :) 

Hippusen alempana olikin jo ihan perinteisiä metsämaisemia. Kasvusto on siellä tosi  tiheää. Joku oli kattanut itselleen ruokailupaikan siihen ainokaiseen kohtaan, johon päivänpaiste sattui lehtien lomasta osumaan.