perjantai 7. kesäkuuta 2013

On asioita, joihin ei kyllästy, ja yksi niistä on merelle tuijottaminen. Saaristomme on pullollaan paikkoja, joissa se onnistuu (hih, siis kaikilta rannoilta ja usein vähän sisempääkin saarista), joten mahdollisuuksia on rajattomasti. Rantakaalia kasvaa monilla Saaristomeren rannoilla, ja sulassa sovussa kaalin kanssa löytyy kaikkea, mitä meri on tuonut tullessaan. Kevät onkin usein rannoilla kulkijoille yhtä löytämisen juhlaa.




Omassa työssäni maisemat ovat useimmiten se sivujuonne, mutta eniten olen tainnut kuvata juurikin aiheen vierestä, eli rantoja ja horisonttia.



Onneksi horisonttiin saa toisinaan myös valot, se helpottaa kauas katsomista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti